MuhisAzizi Vastaa sivistymättömyyteen suvaitsevaisuudella.

Lainsäädännön sudenkuopat – tie turvattomuuteen

Olen pitkään seurannut maahanmuuttopolitiikan tilannetta ja pitkään olen odottanut muutoksia parempaan suuntaan maahanmuuttoprosesseihin liittyen. Olen elänyt aina siinä toivossa että tämä tilanne parantuisi, mutta nyt olemme jumittumassa niin pahasti että kohta turvallisuus on vaakalaudalla maassamme.

Vastaanotan järkyttäviä puheluita; itkeviä ihmisiä soittaa minulle, ja henkilöitä jotka ovat satuttaneet itseään sekä henkilöitä, jotka haluavat varastaa saadakseen elantonsa. Ja ihmisiä, jotka toimisivat lainvastaisesti saadakseen katon pään päällensä, eli päästäkseen vankilaan. Ja jos ajatellaan tällaista määrää turvapaikanhakijoita ja siitä seuraavaa kielteisten turvapaikanhakupäätösten määrää, on melko varmaa, että näiden joukossa on sellaisia henkilöitä, joiden henkinen kantti ei kestä ja he saattavat ryhtyä hetken mielijohteesta väkivaltaisuuksiin.

Eräs taho soitti minulle ja kertoi, että eräs perhe on saanut kielteisen päätöksen mutta heitä ei voi käännyttää takaisin kotimaahansa. Tuet on lakkautettu ja heillä ei ole enää oikeutta asumiseen Suomessa, joten he joutuvat ulos kodistaan. Kyseisellä perheellä on kolme lasta ja kukaan ei voi ottaa heitä huomaansa. Mitään ratkaisua tähän ei ole löydetty, joten näin ollen tämän tahon toimesta kehotettiin jotain ulkopuolista soittamaan lastensuojeluun, ja keksiä tekaistu tarina, jonka kautta tämä perhe saisi lapsensa lastensuojelun alle huollettavaksi. Olen ruvennut saamaan lukuisia muitakin samankaltaisia soittoja viime aikoina, kun kielteiset turvapaikkapäätökset ovat astuneet voimaan.

Tämä tilanne on enemmän kuin hälyttävä, se on katastrofaalinen. Vertauskuvallisesti meillä on leikkaussalissa leikkausta vaativia ihmisiä, mutta leikkaushaavoja ei voida ommella kiinni.

On selvästi nähtävissä ihmiskaupan alkeita Suomessa. Löytääkseen katon päänsä päälle tällaiset ihmiset ovat valmiita mihin tahansa työhön, jopa laittomaan ihmiskauppaan.  Aika on todella vähissä, kylmyys ja pimeys saapuvat ja se ei ainakaan helpota tilannetta. Nyt on todella toimittava.

 

Muhis Azizi

Turun kaupunginvaltuutettu

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (47 kommenttia)

Reijo Jokela

Jo ennen noita turvapaikanhakijoita Suomessa taisi olla yli 10 000 asunnotonta. Eivät he ketään ole kiinnostaneet, niin miksi muutama lisää nyt ketään kiinnostaisi?

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Kansaivaellus ja pakolaisuus on syvästi maailmanlaajuinen. En missään muodossa voi ymmärtää Suomen olevan vastuullinen tilanteen syntymisestä. Suomen kohdallakaan ei ole yhtä ainoaa ratkaisua. On heti nyt, huomisen ja ylihuomenna hoidettavat asiat.

Kokonaisvaltaisesti asia ratkeaa vasta, kun YK:n uusi pääsihteeri aloittaa virkakautensa. Ensimmäinen toimi on YK:n jakaminen hyvä-pahapoliisi mallille.

Toiseksi YK:n on järjestettävä internointileirit kriisialueiden välittömään läheisyyteen.

Kolmanneksi kaikkien kriisin sekaantuneiden osapuolien on lähetettävä korkea-arvoiset neuvottelijat vaikka Suomeen siihen asti, kunnes voidaan perustaa YK:n alaiset rauhaanpakottamisjoukot, joissa on kaikkien kriisiosapuolien henkilöstöä ja materiaalia enempi, tai vähempi tykinruokana.

Sekajokkojen komentajina toimivat puolueettomien ja liittoutumattomie maiden asiantuntijat.

Ellei maailma tällaiseen kykene, niin nahkurin orsilla tavataan.

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

"Eräs taho soitti minulle ja kertoi, että eräs perhe on saanut kielteisen päätöksen mutta heitä ei voi käännyttää takaisin kotimaahansa."

Miksei voi?

"Kyseisellä perheellä on kolme lasta ja kukaan ei voi ottaa heitä huomaansa."

Oletteko kokeilleen vaikkapa facebook-kampanjaa? Varmasti joku laupias suomalainen löytyy, joka voi heidät asuttaa ja elättää. Kysykää RKP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton kannattajilta ensimmäiseksi.

"Olen ruvennut saamaan lukuisia muitakin samankaltaisia soittoja viime aikoina, kun kielteiset turvapaikkapäätökset ovat astuneet voimaan. ... Vertauskuvallisesti meillä on leikkaussalissa leikkausta vaativia ihmisiä, mutta leikkaushaavoja ei voida ommella kiinni."

Olisiko kannattanut pistää se Ruotsin raja "kiinni" kun vuoto alkoi?

"Nyt on todella toimittava."

Miten toimittava? Annettava turvapaikka henkilöille joille sellainen ei kuulu?

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

"Miksei voi?"

No jos ovat esim. irakilaisia, niin Soini ei vieläkään ole saanut palautussopimusta voimaan eli tarvittaisiin Suomen armeijan operaatio palautukseen ja aika kalliiksi kävisi ja suhteet Irakiin pilalla vuosikymmeniksi ;) . Jos ovat ei-toivottuja Irakiin, niin minkäs mahdat? Se on EU:n vika että mm. irakilaiset voivat kävellä kaikkien rauhallisten maiden lävitse ja vain valkata jonkin maan jonne menevät. Tässä tapauksessa lukuisten rauhallisten maiden kautta ja Ruotsin läpi (mm. koska Ruotsilla on palautussopimus Irakiin ja Suomella ei ja Sipilän lupaukset mm. omasta asunnostaan kulkivat somessa hyvin nopeasti kuten myös tieto palautussopimuksen puuttumisesta Suomen osalta). Eivät ihmiset täysin tyhmiä ole.

Pahoin pelkään että koko hulluus johtaa ei pelkästään Merkelin kaatumiseen, vaan Ranskassa Le Pen valtaan, Hollannissa, Itävallassa jne. jne. osin sitä samaa mitä mm. Unkarissa jo nyt ja kaikki olisi voitu järkevämmällä politiikalla välttää. Nyt on tahattomasti ajettu ääriporukoita valtaan eri maissa, nice job well done. Pahimmillaan EU:n joutsenlaulu käynnissä (olisi ollut helpolla pysäytettävissä, mutta kun ei niin ei) ja itänaapuri katselee innoissaan tilanteen kehitystä.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Miten tämä olisi ollut pysäytettävissä? Usa ja venäjä ovat tuota olleet keittämässä lähi-idän maiden omaa osuutta unohtamatta.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #8

Blaah, aidosti? Juuri kukaan ei kiistä lähi-idän maiden, USAn ja Venäjän toimien typeryyttä monessakin asiassa.

Vaan kun annetaan huonolla maahanmuuttopolitiikalla kaikki aseet populisteille ympäri Eurooppaa ja se on ainut ratkaisu? Not so. Jos alusta lähtien olisi pakolaiset pidetty ensimmäisissä turvallisissa maissa ja kohdistettu EU-maiden resursseilla apu sinne, olisi säästytty törkeän monilta ongelmilta, jotka uhkaavat kaataa koko EU:n. Ja toiminta olisi ollut vähintään kymmeniä kertoja tehokkaampaa. Nyt taas saa vaellella vahvimmat turvapaikanhakijat missä haluavat ja heikoimmista ei niin väliä ja resurssit käytetään vääriin kohteisiin. Olenko ainut, josta toiminta näyttää käytännön kannalta typerältä (siis jos haluttaisiin auttaa mahdollisimman tehokkaasti)??

Pakolaisapu lähelle ensimmäisiä turvallisia maita ja pakolaisleirit sinne ja tuki sinne ja siellä ovat myös ne heikoimmat, jotka eivät jaksa jatkaa matkaa eli tuki menee juurikin sinne minne pitääkin. Ne jotka jaksavat esim. Suomeen saakka eli vihoviimeisimpään paikkaan eivät todennäköisesti ole niitä kaikkein heikoimpia.. ovat tulleet esim. Ruotsin, Tanskan, koko Euroopan läpi juuri Suomeen ja se vaatii jo sen verran energiaa että tasan tarkkaan sinne taakse jäi paljon enemmän apua kaipaavia. Haluan vain auttaa eniten apua tarvitsevia mahdollisimman tehokkaasti ja nykymalli on katastrofi ja lietsoo ongelmia kautta koko Euroopan.

Jos ette ole huomanneet "uusien" (joissakin maissa jo hallitsevien esim. Unkari jne.) maahanmuuttovastaisten puolueiden nousua kautta Euroopan, niin olisiko wake up call, paitsi että tulee jo monta vuotta liian myöhään... pelaatte nätisti edelleen heidän käsiinsä. Turhauttavaa, koska näistä on kirjoitettu jo vuosia. Joku kupla tuossakin täytyy olla eikä kyetä näkemään sen ulkopuolelle, vaikka kuinka Eurooppa muuttuu vuosi vuodelta.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #10

Kiitos vastauksesta. Onhan siinä yksi mahdollisuus.

Niko Sillanpää

Palautussopimuksen puuttumattomuuden merkitys ei ole, etteikö karkotettavia tai muutoin maasta poistettavia voitaisi laittaa koneella Irakiin, eivät he kotimaahansa mitään viisumia tarvitse, vaan meidän tulkintamme siitä, että jos palautussopimusta ja siten viranomaisyhteistyötä ei ole, katsomme, että he eivät voi tukeutua kotimaassaan viranomaisten suojeluun. Eli kyse on meidän tulkinnastamme asiasta.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #15

Niko, palautussopimuksen puuttumisen ei todellakaan pidä olla esteenä heille, jotka eivät turvapaikkaa maastamme saa. On vain yksi seikka, joka estänee palauttamisen. Silloin kun palautettavalla ei ole voimassa olevaa kotimaan passia, niin palaaminen on mahdotonta.

Euroopan parlamentti hyväksyi torstaina komission esityksen uudesta eurooppalaisesta matkustusasiakirjasta. Vakiomuotoisen asiakirjan avulla on tarkoitus nopeuttaa sellaisten laittomasti EU:n alueella oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamista, joilla ei ole passia tai henkilökorttia.
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/ulk...

Sitten voikin kysyä, että tarvitseeko tuon matkustusasiakirjan lisäksi hakea paluuviisumia, sillä ei kai EU:n ko. dokumentti anna vastaanottavalle maalle velvollisuutta hyväksyä muitta mutkitta uudenlaista asiakirjaa. Haluavatko palautusten kohdemaat hyväksyä EU:n matkustusasiakirjan (muukalaispassin)? Voi olla pitkissä kantimissa. Tämä on todettu mm. linkin kirjoituksessa

"Tällä hetkellä useat unionin ulkopuoliset maat ovat vastahakoisia hyväksymään palauttamista varten EU-maiden myöntämiä matkustusasiakirjoja muun muassa asiakirjojen laajan kirjon ja niiden puutteellisten turvavaatimusten vuoksi."

Niko Sillanpää Vastaus kommenttiin #19

Mietin kyllä tuota paperien (passin) tuhoamisen ongelmaa, mutta ajattelin, että sen saisi tarvittaessa hoidettua Irakin edustajistossa. Voi toki olla, että maasta poistettavaksi määrättyä henkilöä ei voi pakottaa tekemään passihakemusta. Toisaalta kaikki eivät hävitä papereitaan tänne päästyään.

Käyttäjän TarmoRahkonen kuva
Tarmo Rahkonen

Jos hankkivat Irakin passit niin sitten pääsevät maahan. Tämä on hyvin yksinkertaista. Maan kansalainen pääsee maahan. Minkäänlaisia sopimuksia ei tarvita, ainoastaan voimassaoleva passi.

Mietitään asiaa niin, että suomalainen/saksalainen/britti matkustaa ulkomaille eikä pääsisi kotimaahansa. Aivan, sellaista tilannetta ei voi olla.

Koko tämä höpötys siitä, että Irak ei ota vastaan palaamishaluttomia on absurdi. Jos joku irakilainen menee Bagdadin lentokentälle eikä sano mitään vaan näyttää passinsa on hän maassa. Miten tilanne voisi olla toinen jos hän sanoo rajatarkastajalle ettei halua tulla. Miten se muuttaa tilannetta. Ei mitenkään.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #17

No eikös ole aika helppoa hankkiutua passistaan eroon mikäli ei Irakiin takaisin halua. Itse keksisin ainakin loputtomiin keinoja... poltetaan passi, silputaan passi, happoa kehiin tai mitä vain vaarattomampaakin jolla passi on entinen. Vaikka lasten tusseilla tussataan passi sellaiseen kuntoon ettei ole kelpoinen enää......

Laitetaanko passi implaatilla eri maiden kansalaisille ettei noita ja tuhansia muita keinoja voisi käyttää? Enköhän keksisi keinon implantinkin poistamiseen tai vähintään niin ettei sieltä infoa saisi.

Tässähän käsittääkseni käsiteltiin tilannetta, jossa irakilainen ei tasan tarkkaan halua Irakiin takaisin... jos en itse haluaisi ja joku passi olisi esteenä niin viime tilanteessa vaikka söisin passin ja antaisin vatsalaukun happojen hoitaa homman (vähän mausteita sekaan ja why not).

Mikäli Irakissa eivät halua ottaa porukkaa vastaan (tästä en lähellekään 100% tarkkuudella tiedä), niin eivät tasan kyllä anna Suomen kuljetella heitä sinne. Hassua tietenkin että Ruotsilla se palautussopimus kyllä on monen muun ohella, mutta Soinilla kestää (en sano että helppoa olisi tässä tilanteessa).

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #21

Onhan uutisoiut ettei Ruotsikaan ole onnistunut Irakiin palautuksissa, vaikka sillä on mainittu sopimus.

Kaikilla Pohjoismailla on ongelmia palautuksissa Irakiin.

http://yle.fi/uutiset/3-8715454

Lieneekö Irakilla samansuuntaiset tarkoitusperät kuin mitäTurkilla eli EU-maiden rahastus?

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #22

Höpöhöpöä. Tämä oli esim. jo liki vuosi sitten eikä vieläkään sopimusta kuten mm. Ruotsilla: http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/20151116206...
Ruotsin kautta jatkavat Suomeen juurikin sen takia ettei palautussopimusta ole (muutamia muitakin syitä on). Eri asia mikäli löytyy tilastot, joiden perusteella palautussopimuksista ei ole ollut hyötyä. Olen käsittänyt että palautussopimus antaa mahdollisuuden Irakiin palauttamiseen ja tilanne on suht. eri esim. Suomen ja Ruotsin välillä.

Ongelmia varmasti on Ruotsillakin, mutta mitkä ovat Soinin syyt tai tekosyyt ovat uutispimennossa. Ja miksei (juuri) kukaan EU:ssa aidosti kerro että ainut järkevä vaihtoehto on pysäyttää pakolaisuus mahdollisimman lähelle mistä on alkanutkin ja keskittää auttamiseen tarkoitetut resurssit (ikävän rajalliset.. näitä voisi lisätä kun saadaan perusasiat kuntoon) sinne eli alueille, jossa annettu raha/yms. auttaa kaikkein eniten. Missä vaiheessa rehellisyydestä tuli kiellettyä? Mikäli halutaan ottaa pakolaisia tasapuolisesti jokaiseen hyvin monella tavalla erilaisiin EU-maihin, niin edelleenkin se pitää tehdä pakolaisleireiltä tietty lukumäärä poimimalla ja mahdollisimman tasa-arvoisesti ja mieluiten lapsiin keskittyen (miehet ja naiset tasa-arvoisesti yhtä paljon). En ole varma onko tuolla pakolaisten ottamisella suureksi osalta muuta kuin symbolista arvoa (ja niille yksittäisille tapauksille varmasti arvoa, mutta kun tuhansia kertaa enemmän jää pakolaisleireille niin.... eikö sitä pääosaa pitäisi auttaa mahdollisimman tehokkaasti?). Pääosa on joka tapauksessa autettava kriisialueiden lähellä ellemme ole ajamassa tilanteita vielä pahempaan.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #24

Höpööpö itsellesi mikäli et usko ulkomaisiakaan uutislähteitä. Ruotsilla on suuria vaikeuksia palautuksissa Irakiin, vaikka se sopimus on voimassa. Miksi siis Irak solmisi nyt Suomen kanssa vastaavan sopimuksen, kun se ei noudata enää sopimusta Ruotsinkaan kanssa?

https://www.theguardian.com/world/2012/jul/02/iraq...

"Iraqi parliament refuses to accept nationals deported from Europe.
Baghdad bans forced return of deportees and threatens to fine airlines that carry failed asylum seekers.

The Iraqi parliament has banned the forced return from Europe of tens of thousands of failed asylum seekers and threatened to fine airlines that take part in deportation programmes."

On kyse laajemmasta ongelmasta, joka koskee kaikkia EU-jäsenmaita.

Mistäpä tuon tietää mistä syystä Irak näin on alkanut menettelemään.
http://www.expressen.se/nyheter/kritik-mot-sapo--f...

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #30

"Höpööpö itsellesi.. blaa blaa"
**************************************************************

No höpööpö tai mitä vain takaisin :D. Kyseinen sama sopimus joka Ruotsilla on, niin noh, on mm. kovasti kannattamasi Perussuomalaisten puheenjohtajan "ykkösprioriteetti": http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-200000100157...

Ei kai Soini ole ääliö, kun ykkösprioriteettinsa on tuo...... vai?

" Miksi siis Irak solmisi nyt Suomen kanssa vastaavan sopimuksen, kun se ei noudata enää sopimusta Ruotsinkaan kanssa?"
***************************************************
Väität aidosti että Irak ei solmi sopimusta Suomen kanssa, koska ei pärjää sopimuksensa kanssa Ruotsinkaan kanssa :D Älä nyt viitsi. Soininhan pitäisi olla täystyperys mikäli ottaa ykköskohteekseen politiikassa samanlaisen palautusmallin kuin Ruotsilla ja kaiken lisäksi se ei edes toimisikaan.... Kääntää tuon miten tahansa päin, niin ei hyvältä näytä.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-200000099302...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-200000099504...

Tietenkin ikäviä haittapuoliakin voi seurata, kun Ruotsi palauttelee (tosin heillä on jokseenkin enemmän palautettaviakin kuin Suomessa).... https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/125456-suomeen-tu... Mutta jotain järkeähän tähän pitäisi saada. Jos tulet Irakista ei muka voi ollenkaan palauttaa yhtään minnekään ellet halua.... kyllä se politiikka vielä parit tuhannet kestää mutta kymmenet tai sadat tuhannet tuskinpa ilman että täältä lähtee mm. sosiaaliturva ja monet muut tuet tai ne puolittuvat aluksi ja sen jälkeen pahemmin. Kyse on sen verran yksinkertaisesta matematiikasta että itsekin sen ymmärrän. Eri asia mikäli työllisyysaste olisi tulijoilla korkeampi, mutta kun se ei ole. Mieluummin kohdistaisi rahat pakolaisleireille, missä voitaisiin samalla rahalla auttaa enemmän.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #32

Mutustele vain tuon eka linkin kirjoitusta. Mielestäni siinä on kerrottu kaikki olennainen eli Irak ottaa vastaan vain oma-alotteisesti palaavat, ei pakkopalautettavia. Oli palautussopimusta tai ei.

:D Siinä iltapuhde luettavaa ja mietiskelyä.

Tässäpä kaikki minulta.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #35

"Mutustele vain.."
*************************************************

Kiitos. Taidan "mutustella" asioita paljon kokonaisvaltaisemmin tuon lisäksi ;) Ikävää ettet kyennyt kunnollisiin vastauksiin. Soinin ykkösprioriteetti ei ole tainnut about vuodessa vaihtua.... noh, odotellaan että siitä jotain tulee, jos tulee. Mikäli Soini askartelee täysin turhan homman parissa ja kestää noin kauan turhassakin, niin ihmetys vain lisääntyy...

Käyttäjän TarmoRahkonen kuva
Tarmo Rahkonen Vastaus kommenttiin #21

Jos karkotettava lähtee Suomesta Irakiin (todennäköisesti) Turkish Airlinesin lennolla poistuu hän Schengen-alueelta Helsingissä. Jos ei Istanbulissa pääse Bagdadin koneeseen (miksi ei pääsisi kun on Irakin passi) niin palatakaan ei voi kerran on lähtenyt. Tai näin ainakin pitäisi olla. Jos viedään saatettuna, niin annetaan passi vasta Bagdadissa ja sanotaan, että menehän tuohon irakilaisten jonoon.Jos rajavartija ei ota vastaan, niin saattavat poliisit sanovat, että ei kuulu meille, se ei ole mikään matkatavara vaan Irakin kansalainen. Rajaa vartioi kaiketi Irakin laillinen hallinto ja jos sinne tulijalla on Irakin passi niin totta kai hän pääsee maahan.
Joka ainoassa maassa maan oma kansalainen kyllä pääsee maahan ilman passiakin jos pystyy todistamaan kuka on.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #27

"Joka ainoassa maassa maan oma kansalainen kyllä pääsee maahan ilman passiakin jos pystyy todistamaan kuka on."

No jos en Irakiin Irakin kansalaisena takaisin haluaisi, niin en tietenkään haluaisi todistaa olevani maan kansalainen, vaan ihan päin vastoin eli keksisin minkä tahansa tarinan ja vaihtoehtoja on loputtomiin. Mikäli on kehittyneempää teknologiaa, niin henkilöllisyyden väärentäminen vaikeutuu, mutta epäilen ettei Irakissa ole erityisen kehittynyttä kartoitusta maan kansalaisista (ei mitään ihmisen biologiaan liittyvää tunnistamista, jolla yksilön voi tunnistaa..). Osin köyhä ja sekasortoinen maa, joten tuskin olen väärässä.. eihän moisia tunnistusmekanismeja ole Suomessakaan vielä kautta kansan.

Passi tietenkin olisi pitänyt tuhota jossain vaiheessa, mutta kuka sellaista säilyttäisi mikäli on saanut kielteisen päätöksen ja oltaisiin karkoittamassa. Ei tuo passi nyt ole mikään erikoinen asia. Someen "omien" eniten katsomille kanaville juttu että irakilaisten, jotka ovat saaneet kielteisen turvapaikanhakupäätöksen kannattaa tuhota passinsa ja se on ~90% tiedossa alle viikossa.

Käyttäjän TarmoRahkonen kuva
Tarmo Rahkonen Vastaus kommenttiin #29

No, olkoon siellä passitarkastuksen toisella puolella kunnes tulee nälkä ja jano. Eihän se koneeseenkaan pääse. Jos vaaditaan ottamaan kyytiin samaan koneeseen millä tuli, niin lentoyhtiö voi sanoa, että onhan sillä Irakin passi, kotiinsahan tuo tuli.
Suomen viranomaiset kyllä pystyvät pakottamaan tyypin hakemaan passia.

Haluan tällä kaikella sanoa, että ei sen pitäisi olla niin vaikeaa sen maasta poiston.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #31

Ei siinä mitään. Kyllä omalla mielikuvituksellanikin keksin mitä moninaisempia keinoja. Jotkut enemmän ja jotkut vähemmän ikäviä. Missasit kai sen että tuskin pakolaisella enää mitään passia olisi mikäli on kielteisen päätöksen saanut, mutta olkoot.

Mutta kyllä se maasta poisto aidosti tuntuu vaikeaa olevan. Jos joku maa ei halua, niin ei se niin vain onnistu. Ja kun huomaavat että olet ekat 100 saanut maahan keinolla jos millä, niin kyllä varmasti keksivät vastatoimia mikäli eivät todellakaan halua vastaanottaa tiettyjä ihmisiä. Joitakin sopimuksia on tehty oman maan kansalaisten vastaanottoon ja tämänkin keskustelun osalta on ristiriitaisia mielipiteitä miten sopimukset ovat toimineet. Tarvittaisiin tilastoja kai, joita itselläni ei ole. Liikaa tutkimista ilmaiseksi ;)

Käyttäjän TarmoRahkonen kuva
Tarmo Rahkonen Vastaus kommenttiin #33

Pakolainen tulee aina jostain maasta. Jossain kohtaa hänellä on ollut henkilöpaperit. Tai no, länsiafrikkalainen joka tulee Libyasta Välimeren yli Italiaan voi toki olla mistä vain.
Jos tp-hakijan asia on käsitelty on hän kaiketi kertonut mistä on. Kielteisessä tapauksessa koppiin ja pysyy siellä niin kauan kunnes kertoo henkilötietonsa ja hänelle haetaan lähimmästä edustustosta passi. Sitten matkaan ja sama kuten edellä kerroin.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

jos leikkaussali on täynnä niin eikö ole kaikkien etu että luomenpoistoon tulijaa ei oteta ampumahaavapotilaan ohi? suomi ei voi auttaa yksin kaikkia, tällä hetkellä suomalaisilla on epäusko siihen voiko suomi auttaa edes omia kansalaisiaan.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"voiko suomi auttaa edes omia kansalaisiaan"

Meitä on kasvatettu asiakkuusasennoitumiseen kansalaisasennoitumisen sijasta, ikään kuin Suomi olisi jokin kolmas taho ja me suomalaiset vain sen asiakkaita.

Oikeastihan kysymys kuuluu, pystymmekö me suomalaiset pitämään huolta itsestämme vai emme? Pystymmekö organisoimaan yhteiskuntamme sellaisella tavalla, että voisimme elää omasta työstämme? Siis porukkana eikä jokainen erikseen.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Kunhan niitä töitä edes olisi. Nyt kaikki 9€ per päivä henkilöt ja kaikki temppukurssitetutkin kai lasketaan edelleen ei-työttömiksi ja oikea työttömyysluku on kohtuu karua kertomaa.

Käyttäjän JukkaWallin kuva
Jukka Wallin

Eri syiden takia makaa kotonansa noin 1,7 miljoonaa ihmistä, siis työttömiä näistä on noin 350-400 000. Ensivuonna Suomi ottaa lisää velkaa noin 6-8 miljardia, eli olemme hyvää vauhtia lähenetelemässä bruttokansantuottoon verrattuna 100% velkaa, kun tällä hetkellä on noin 70%!! Kun lähdetään vertaamaan 1990-luvun alkua, jolloin olimme käytännössä velattomia,niin alle 30 vuodessa olemme velkaantuneet huimaa vauhtia.

Lisää pakolaisia tänne ilmaiseen ylöspitoon,ei kiitos. Meidän lapsenlapsemme maksavat jos pystyvät meidän elinaikana velkaantumisen. Hyvinvointiyhteiskunta murenee kovaa vauhtia.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Kannattaisikohan huolestuneen blogistin pikaisesti lähestyä Sipilää ja Orpoa, jotka halltuksessa olivat tuolloin vastuussa hallitsemattomasta tulijavirrasta. Eivätkä tehneet sillon elettäkään, katkaistakseen Tornion kautta tulevien virtaa. Koska hyvä busines.

Nythän tilannne on Suomen rajoilla kunnossa, vai ? Siis sen pitäisi kyllä olla. Kyllä kai nuo nohevat ja osaavat ministerit ovat jo hoksaneet, että tuli aiheutetuksi Suomen valtiolle miljardimenoerä.

Eikä loppua menoillle näy. Tästä suurkiitos Kokoomukselle ja Keskustalle.
Muistellaan tätä ministerien kädettömyyttä sitten porukalla seuraavissa vaaleissa, eiköstä vaan.

Käyttäjän andreas kuva
Andreas Pyy

Jos Suomessa on nähtävissä "ihmiskaupan alkeita", niin voitaisiin kysyä että mitkähän ovat niitä vallassa olevia puolueita jotka ovat tätä politiikkaa toiminnallaan edistäneet?

Aina kun joku kokoomuspoliitikko on "huolissaan", niin tosiasiassa kyseessä on pelkkä tämän poliitikon oma kyyninen omaneduntavoittelu, ei mikään aito hädänalaisiin kohdistuva huoli. Eiväthän nämä kokoomuslaiset ole koskaan huolissaan suomalaisista köyhistä ja työttömistä vaan sen sijaan ovat jatkuvasti kiusaamassa näitä leikkauksilla ja muilla kiristyksillä, samalla kun tuhlaavat veronmaksajien rahoja satoja miljoonia (tai ehkä miljareja) juhlapaikanhakijoihin ja myös "jonkin verran" omiin huvituksiinsa - anteeksi, "edustuskuluihin". Suomalaiset köyhät veronmaksajat, joilla on vaikeuksia löytää töitä ja jotka juuri ja juuri pystyvät elämään tuilla tällä hetkellä, ovat rehellisesti kouluttautuneet, tehneet tai etsineet työtä aktiivisesti, ovat varmasti tosi kiitollisia tästä porvarihallituksen politiikasta.

On se muuten kumma kun nuo sopeutumisongelmat koskevat aina niitä samoja tiettyjä Afrikasta ja Lähi-idästä tulevia ryhmiä. Jostain syystä esim. englantilaiset, ranskalaiset, brittiläiset, saksalaiset, kiinalaiset ja vietnamilaiset maahanmuuttajat eivät koskaan tarvitse mitään erityistoimenpiteitä kotoutuakseen Suomeen eivätkä ole valittamassa rasismista joka käänteessä.

Johanna Tuominen

Onko kumma että sopeutumisongelmia on ihmisillä, jotka tulevat alueelta joissa näkevät pelkkää sotaa ja pommitusta vuodesta toiseen? meinaatko että ite olisit henkisesti stabiili jos näkisit kuinka perheenjäseniäsi tai sukulaisiasi kidutettaisiin, tapettaisiin tai raiskattaisiin silmiesi edessä? oletko koskaan tullut ajatelleeksi asiaa tältä kantilta? voiko sodan jäljistä traumatisoitunutta henkilöä odottaa kotoutumaan ja sopeutumaan ja jopa työllistymään yhtä mallikkaasti kuin joku Euroopasta muuttanut henkilö?

Reijo Jokela

Tosin tuota sopeutumista varmasti helpottaa se kun saa oleskeluluvan ja voi matkustaa turistina käymään tuolla lähtömaassa.

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus

M.A:"..on melko varmaa, että näiden joukossa on sellaisia henkilöitä, joiden henkinen kantti ei kestä ja he saattavat ryhtyä hetken mielijohteesta väkivaltaisuuksiin."

Tämähän on jo nähty ja aika järkyttävää että jotkut voivat "ratsastaa" tällaisilla uhkauksilla.
Jos tällaiselle kiristyslinjalle lähdetään, niin tiukempaa politiikkaa ja palautukset käyntiin.

Käyttäjän JukkaLaulajainen kuva
Jukka Laulajainen

Ei rajat auki hommaa ajateltu loppuun asti.

Reijo Jokela

"Tämä tilanne on enemmän kuin hälyttävä, se on katastrofaalinen. Vertauskuvallisesti meillä on leikkaussalissa leikkausta vaativia ihmisiä, mutta leikkaushaavoja ei voida ommella kiinni".

Olisikohan tuohonkin ratkaisu, että annetaan ilmainen leikkaus kaikille, jotka sitä vain haluavat, vaikka lääkäreiden tekemän tutkimuksen mukaan leikkaukselle ei ole tarvetta? En ymmärrä miten tuo leikkaushaavojen ompelemisongelma tällä ratkeaisi.

Käyttäjän TomiRimpinen kuva
Tomi Rimpinen

Jospa Yle taikka Hesari ottaisi kopin ja alkaisi työstämään aiheen ympäriltä nyyhkytarinoita entisten lisäksi?

Jukka Lampinen

Kun he eivät ole pakolaisia, niin silloin ne on laittomasti Suomessa.
Maahanmuuttolupaa anotaan ennen maahan tuloa, ei jälkikäteen.
On aivan mahdoton ajatus, että kellä tahansa, on oikeus muuttaa väkisin Suomeen.

Väkivaltaista muuttoa ei voi sallia, muuttajilla ei ole oikeutta uhata väkivallalla suomalaisia.

Käyttäjän ilkkatahtinen kuva
Ilkka Tähtinen

Mitä konkreettisia toimia Muhis ehdottaa? Nyt luin vain taivasteluja ja kauhisteluja mutta en yhtään konkreettista ehdotusta? Miten nämä mahdolliset toimet rahoitetaan? Joudutaanko leikkaamaan kansalaisten palveluja, nostamaan verotusta?

Mitä palveluja voidaan tarjota paperittomille maahantulijoille ja onko jo maassa asuivat kansalaiset samojen palvelujen piirissä hätätilanteessa? Ovatko kansalaiset palvelujen suhteen siis yhdenvertaisessa asemassa?

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara

Olen kyllä sitä mieltä, että luvattomasti maassa olevalla eii tarvitse olla samoja kansalaisoikeuksia kuin kanta suomalaisella. Esimerkkinä vapaa liikkumis oikeus. Luvattomasti maassa oleville pitäisi olla suljettu laitos jossa olisi ruoka puhtaus ja välttämätön terveyden hoito, saattaisi tulla halu palata kotimaahansa.

Käyttäjän Mika-MattiLeino kuva
Mika-Matti Leino

Miten pakolaisista tulee takiaisia?

Edes se, että tänne saapunut pakolainen on koti- tai lähtömaassaan tuomittu rikoksesta, ei mielestäni voi toimia vedenpitävänä motiivina pakolaisen palauttamiselle.

Kun näet ihminen on ennen pakolaisuuttaan voitu - ja voidaan jatkossakin - tuomita silkan mielipiteensä ilmaisemisen, moraalikaavaa rikkovan käyttäytymisensä tai vaikkapa seksuaalisen suuntautumisensa perusteella.

Mitä tulee takiaismaisuuteen, meillä suomalaisilla ja laajemminkin EU:laisilla asiat lienevät liian hyvin suhteessa siihen, miten itarasti haluamme jakaa hyvän osamme tulokkaiden kanssa, joilla tätä menoa ei kohta enää ole jäljellä itsekunnioitustakaan.

Ihminen on oman itsensä perustelu. Tämä tarkoittaa sitä, että ihminen itse parhaiten asiantuntijoi omaa elämäänsä silloinkin, kun vastaanottavan tahon mielestä hän on vain häikäilemättömyyttään takertumassa hyvinvointiyhteiskunnan piikkilangoitettuihin liepeisiin.

Sopimukset palautuksesta pitää siis suhteuttaa siihen, miten moinen toimenpide vastaa asianomaisen omia tuntemuksia ja näkemyksiään edessä olevasta kohtalostaan. Kuten, miten hän arvioi itselleen ja perheelleen tulevan käymään mahdollisen palautuksen seurauksena.

Ja toden totta, Irak ei sentään ole mikään turvallinen valtio, jos sinne ei ole palaamista edes omaa perhettään tapaamaan tai pois noutamaan - saati jos pakolainen hädin tuskin on selvinnyt hengissä tännekään asti.

Sitä vasten voin hyvinkin ymmärtää niitä irakilaisia, jotka hädissään tyytyisivät itselleen niin vieraan, virikkeettömän, ikävystyttävän ja tympeän Suomen tarjoamaan "suojatilaan" vielä turvapaikan ja oleskeluluvan epäämisen jälkeenkin.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Jyrki Kankaanpää

Jep jep. Saako kustannuksilla olla mitään kattoa? Tulijoita olisi kyllä miljoonia ja jatkuvasti syntyy lisää.

Käyttäjän EskoRiikonen kuva
Esko Riikonen

Kun tulee tänne 5 tai 7 turvallisen maan kautta, ei jää esim Puolaan, Liettuaan, Latviaan, Viroon, niin onhan siihen syy. Ei se, että tarvitsee turvaa, vaan se, että tarvitsee täyden 5 aterian ylöspidon. Ja Suomesta sen saa.

Tämä ilmiö auttaa ymmärtämään, mistä on kyse. Ja helppo ymmärtää se, että ei haluta lähteä pois.

Käyttäjän amgs kuva

Muhis, aika kylmiä kommentteja tässä.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Lapsiperheille pitää antaa jokin asuinsija. Jos itse olisin samassa tilanteessa, menisin nukkumaan kunnantalon portaille lapsikatraan kera. Eiköhän kohta asunto heltiäisi!

On se kumma, että kun turvapaikanhakija tekee rikoksia, hän saa jäädä Suomeen ja pääsee vankilaan. Mutta viattomat lapset heitetään kadulle. Eikö perhe edes saisi pienen sellin vankilasta, jottei ulos tarvitsisi jäädä? Kyllä maailma on kummallinen, en voi muuta sanoa.

Käyttäjän amgs kuva

Hyvä kysymys. Ja kuten olin sanonut ja joku poisti, Muhis voi tehdä asialle jotakin puolueensa kautta, joka nyt on hallituksessa.

Käyttäjän EskoRiikonen kuva
Esko Riikonen

Puhut vahvasti muunnettua totuutta. Lapsia ei heitetä kadulle.

Perhe vankilaan. Missä yhteiskunnassa nii toimitaan?

Esko Kotilainen

Kas,nythän onkin suuri dilemma.Onko puolueesi alkanut ajamaan kansan köyhimpien,asuntoja vailla olevien asiaa?Oletko nyt varmasti kysynyt puolueesi johtomiehiltä miten tämä tulisi tehdä.Oletko nyt aivan varma että se pitäisi aloittaa laittomasti maassa oleskelevista ,euroopan ulkopuolelta tulleista yksilöista.Jotka eivät edes täytä kansainvälisiä oikeuksia turvanhakemiseen.Norjan hallitus,ratkaiseen tätä ongelmaa,antamalla runsaasti poliisille lisää määrärahaa ja perustamalla mobiileja partioita jotka kalastelevat kaduilla näitä onnettomia,sekä laittamaan heidät asumaan katon alle,myöhempää maasta poistamista varten.Odottelemaan lopullista ratkaisua tilanteeseen,ilman vapaana liikumista ja diskorahaa.Ja kas,Ruotsissakin haaveillaan samasta.Tässä vihje sinulle ,koska politiikkona sinun pitää haistaa tuulet,joista itsellesi parhaat äänet saisit.

Käyttäjän EskoRiikonen kuva
Esko Riikonen

"Ja jos ajatellaan tällaista määrää turvapaikanhakijoita ja siitä seuraavaa kielteisten turvapaikanhakupäätösten määrää, on melko varmaa, että näiden joukossa on sellaisia henkilöitä, joiden henkinen kantti ei kestä ja he saattavat ryhtyä hetken mielijohteesta väkivaltaisuuksiin."

Moni lähti hetken mielijohteesta hakemaan parempaa elämää,kun muutkin lähtivät. Valtaosa ei ole oikeita pakolaisia.

Ongelmia tulee,kun on suuria odotuksia ja käsitys, että vähintään oleskelulupa irtoaa. Toisaalta koetaan häpeää, kun joudutaan palaamaan. Mutta jokainen on valintana on tehnyt ja vastaa niistä. Meidän ei tarvitse vastata niistä,joiden hakemukset hylätään.

Jos ryhtyy väkivaltaiseksi ja rikolliseksi,niin sitä suuremmalla syyllä pitää lähteä maasta. Ja minkäänasteista uhkailua ei pidä esittää.

Toimituksen poiminnat